Lempeydestä

Puhun paljon lempeydestä – somessa, joogaohjauksissa, arjessa. Enkä syyttä.

Olen työskennellyt hoitoalalla kohta parikymmentä vuotta, pääasiassa terveydenhoitajana ja suurimman osan urastani työterveyshuollossa. Olen siis saanut seurata aitiopaikalta sitä, miten ihmiset voivat. Olen kertonut avoimesti myös omista uupumisistani ja siitä, miten migreeni on kulkenut mukanani vuosien ajan. Nämä kaksihan kulkevat usein käsi kädessä.

Vuodesta 2019 lähtien olen työskennellyt työterveyshuollon yksikössä, jossa työnkuvaani kuuluu hoidon tarpeen arviointi sekä asiakkaiden ohjaus ja neuvonta. Lisäksi pidän migreenihoitajan etävastaanottoja. Olin vanhempainvapailla vuosina 2020–2023, ja palatessani töihin loppuvuodesta 2023 huomasin merkittävän muutoksen asiakkaiden yhteydenottojen syissä. Ahdistuneiden määrä oli kasvanut valtavasti. Masennusoireet olivat lisääntyneet. Jaksaminen oli heikentynyt.

Suorittamisen kulttuuri näkyy kaikkialla

Elämme yhteiskunnassa, joka ohjaa meitä vahvasti suorittamiseen. Töissä täytyy olla tuottava, usein tuottavampi kuin mitä hyvinvoinnin näkökulmasta olisi mahdollista tai järkevää. Nykyinen työelämä on rakennettu aikana ennen tämän päivän työolosuhteita ja vaatimuksia, eikä se enää kohtaa tämän päivän kuormitusta. Vaatimukset ovat usein jopa kohtuuttomia.

Vapaa-ajallakin pitäisi olla aikaan saava. Some luo omat paineensa. Taloudellinen epävarmuus ja työttömyyden kasvu lisäävät ahdistusta.

Ja kaiken tämän keskellä älylaitteet kuormittavat aivojamme ja hermostoamme jatkuvasti. Ärsyketulva on valtava, eikä pelkkä yöuni riitä palauttamaan meitä siitä. Ihmistä ei ole tehty elämään niin suuressa ärsyketulvassa, missä me suurimman osan ajasta olemme.

Lepo jää jalkoihin

Suorittaminen on ihailtavaa. Lepo ja palautuminen ovat toissijaisia. Lehdissä kerrotaan, kuinka yritysjohtajat palautuvat juoksulenkillä – ja toki mieli voi hetkellisesti rauhoittua fyysisessä rasituksessa, mutta keho ja hermosto eivät. Ne tarvitsevat lisäksi todellista palautumista

Rankoista fyysisistä suorituksista saa glooriaa. Mutta saako sitä siitä, että tekee palauttavan restoratiivisen joogan harjoituksen? Harvemmin. Tosin jos saa, olen siitä aidosti onnellinen.

Monen elämässä lepo ja palautuminen ovat asioita, joista tingitään ensimmäisenä. Niin tein minäkin, kunnes uuvuin.

Miten lempeys liittyy tähän kaikkeen?

Mitä tapahtuu, jos meiltä puuttuu lempeys itseä kohtaan? Itsemyötätunto?

Me suoritamme, vaikka emme palaudu. Ja lopulta uuvumme. Uupumuksen myötä ahdistus- ja masennusoireet lisääntyvät. Paniikkikohtaukset voivat yleistyä. Migreeni saa polttoainetta kuormituksesta. Myös uni häiriintyy.

Usein on tilanteita, joissa mistään tai keneltäkään ei kuule sanoja, jotka ohjaavat lempeyteen itseä kohtaan. Kuuntelemaan kehoa, mikä tänään oikeasti olisi minulle parasta? Joogaharjoituksetkin saatetaan puskea läpi, leukaperät tiukkoina, pinnallisesti hengitellen asanasta toiseen. Rentoutusharjoituksissa soimataan itseä, jos mieli ei rauhoitu, vaikka eihän se rauhoitu aina kokeneemmilla meditoijillakaan. Ei ainakaan minulla.

Lempeys muuttaa suuntaa

Uskon, että lempeyden myötä on helpompi pysähtyä kehon viestien äärelle. Hyvinvoinnin priorisointi helpottuu. Palautuminen tulee huomioitua useammin.

Kun arki sisältää laadukasta lepoa, myös mieli ja hermosto rauhoittuvat. Parasympaattinen hermosto aktivoituu, turvan tunne kehossa kasvaa. Turvasta käsin palautuminen on helpompaa. Kun hermosto ei ole jatkuvassa taistele tai pakene -tilassa, maailma näyttäytyy lempeämpänä ja turvallisempana.

Tämä ei tapahdu hetkessä. Se vaatii toistoa. Toiston myötä sinä, kehosi, hermostosi ja mielesi opitte, että lepo on turvallista ja ehkä vähitellen alat huomata muutoksia niin kehossa kuin mielessä.

Lempeys heijastuu kaikkeen

Lempeys näkyy suhteessasi itseesi, muihin ihmisiin ja ympäristöösi. Kun löydät lempeyttä eri osa-alueilta elämässäsi, alat ehkä nähdä maailmaa uudesta näkökulmasta. Uhkien sijaan siellä voi olla toivoa.

Ja toivo luo tietä muutokseen. Muutos taas on alku hyvinvoinnille.

Tämän vuoksi minä puhun lempeydestä.